Ihana kesä! Viikonloppuisin on ihanaa istuskella ulkona puistossa, pitää piknikkiä, lueskella, seurustella ja nauttia auringosta. Kuitenkin, lauantaina työpäivän jälkeen löysin itseni vielä seitsemän jälkeen työpaikaltani! Mistä kummasta on kyse..? Ei, en ollut päättänyt ottaa päiväunia takahuoneessa, vaan pääsin hyvän ystäväni Sonjan hiusten kimppuun. Nämä kauniit, pitkät ja paksut hiukset olivat jo pitkään olleet salaisen kateuteni …
Kesä on pihakirppisten aikaa, ja kannattaa pitää silmänsä auki löytöjen varalta 🙂 Menin lauantaina töiden jälkeen (morsiamen äiti juhlakuntoon ja ripsihuoltoja:) käymään hovimäen pihakirppiksellä, ja löysin unelmien korulaarin, josta valinnanvaikeuksien jälkeen mukaan päätyivät tällaiset ihanuudet: Suosikkini ovat ehdottomasti saksikorut, jotka voi esimerkiksi kiinnittää kampaukseen. Muut löydöt ovat kaulakoru, pinssi ja sormus. En osaa arvioida minkälaista …
Elämä voi joskus olla sirkusta, ja sitä se on mulla myös kirjaimellisesti viimeaikoina ollut 🙂 Teatterilla juhlittiin Liz-musikaalin viimeistä esitystä, tunnelmat olivat aika haikeat, ja tuntui todella oudolta että esitykset todella loppuvat! Teimme kuitenkin lähemmäs 70 esitystä, joten työryhmään ehti tutustua hyvin. Liz oli ensimmäinen esitys jossa aloitin TTT:llä viime syksynä, ja tämän kevään viimeiseni. …
Ihanaa sunnuntaita! Farkkujen ostaminen on aina vaikeaa. Lahkeet on liian pitkät, taskut väärässä kohdassa, liian kulutetut, liian vähän kulutetut, ja sitten vielä pitäisi osata valita sellainen koko joka olisi hyvä kun farkut ovat vähän venähtäneetkin. Siksi päätin näin rauhassa sunnuntaina lähteä katselemaan ihan vaan pelkästään farkkuja. Vietin lähes tunnin koskarin j&c:ssä myyjän kantaessa luultavasti kaikki …
Hei! Aika on mennyt vikkelästi pääsiäisloman jälkeen. Teatterilla olemme tehneet viimeisiä Liz- musikaalin ja Carmenin esityksiä ja valmistauduttu kesään. Muuten olen viihtynyt kampaamolla. Siinä ohella tapahtui tämä blondiu… blondiintum.. blondiksi tuleminen. No näin se kävi!: Tähän jäimme edellisellä kerralla. Ensimmäinen KC Color Remover -käsittely takana. Ja toisen käsittelyn jälkeen! Kiitoksia taas Rastan Pialle 🙂 Sitten …
Hei! Ihanan rentoutunut olo, pääsiäisloma alkaa olla lopuillaan mutta tuntuu hyvältä palata takaisin Tampereelle, varsinkin kun putkiremontti on saatu päätökseen ja pääsee taas latautuneena töiden kimppuun… Mutta mennäkseni asiaan, teatterille oli tullut GHD:n uusin malli, Eclipse, jota lähdimme Eijan ja Pepin kanssa testaamaan. Hengästyttävä tunne avata paketista uusi GHD… Pakkauskin on niin kaunis, virtaviivainen ja …
Huh! Kyllä jännitti ennen kisaa ja kovasti harjoiteltiin, mutta oli kaiken sen arvoista kun sai viedä pokaalin kotiin! Kuten jo aiemmin kirjoittelin, olimme siis Hair and Beauty messuilla Helsingissä 10.3 kilpailemassa ammattilaisten meikkikilpailuissa, joissa aiheena oli 30 -luku. Tiimimme kuuluivat minä, mallini Eija Mikkola, ystäväni ja kollegani Pirita Kumpuvaara ja ”henkinen valmentajani” (vuokranantajani-pomoni-työkaverini) Sini Limnell. …
Tässäkö haastaja? http://miljatuulikki.blogaaja.fi/upeimmat-hiukset/ Askartelin vielä letin.. Ihanat, ihanat hiukset… -Milja
Iik! Sunnuntaina lähden kisailemaan Hair and Beauty messuille Helsinkiin, ja jännitys on päällä! Tänään pidimme mallini Eijan kanssa ”kenraaliharjoitukset”, eli harjoittelimme sekä hiukset että meikin, ja sovitimme vaatteet. Kyseessä on siis meikkikilpailu jossa aiheena 30-luku, mutta myös kokonaisuus arvioidaan joten hiuksien ja vaatteiden tulee olla kunnossa. Laitan kuvia sitten kisan jälkeen, mutta tässä vähän esimakua… …
Hei! Perjantaina 22.2 olin ”Sulttaani” -näytelmän ensi-illassa TukkaTeatterilla. Olin jo aiemmin nähnyt näytelmästä keskeneräisen version, sillä kävin harjoituksissa antamassa näyttelijöille vinkkejä maskeeraukseen. En silti osannut odottaa niin hauskaa teatteri-iltaa! Oli upeaa nähdä valmis teos, ja yleisö toi vielä oman energiansa esitykseen. Näytelmä sijoittuu ravintolamaailmaan, Sulttaani -ravintolan vuosijuhliin. Sulttaanin työntekijät Mirko ja Jaana selvittelevät parisuhdeongelmiaan, ja …
Operaatio ”Milja kesäblondiksi” on nyt virallisesti käynnistynyt! Aloitimme maltillisesti, ja päästin parturi-kampaamo Rastan Pia Kähkösen kokeilemaan meille kummalekin uutta tuotetta, KC Color Removeria. Kyseessä on siis hellävarainen värinpoistoaine, joka poistaa ainoastaan keinotekoista väripigmenttiä, mutta ei vaikuta luonnolliseen hiuksen väriin. Muistellaanpa ensin mitä nämäkin hiusparat ovat jo kokeneet: Kuva Marika Tuomela Tässä tyyli jossa viihdyin monta …
Vau. Tällä tytsyllä on niin paljon hiusta että meinaa mennä kateudesta vihreäksi! Näitä pääsin tänään töissä saksimaan, mutta vain pari senttiä latvoista! 😀
Hei. Tein taas uudenvuodenlupauksia. Lupasin aloittaa uuden harrastuksen, seurata entistä tiiviimmin muotia, tehdä suursivouksen, mennä aiemmin nukkumaan, herätä aiemmin, alkaa urheilla, tehdä rakastamaani työtä ja pitää vapaata. Päätin myös aloittaa blogin kirjoittamisen vuoden ensimmäisenä päivänä. Tässä vaiheessa kirjoitusta voi siis jo huomata, etteivät asiat aina mene niinkuin suunnittelen. Vuoden ensimmäinen päivä hurahti ohitse, ja sitten …