Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Elämä on sirkusta

20.05.2013, miljatuulikki

Elämä voi joskus olla sirkusta, ja sitä se on mulla myös kirjaimellisesti viimeaikoina ollut 🙂

Teatterilla juhlittiin Liz-musikaalin viimeistä esitystä, tunnelmat olivat aika haikeat, ja tuntui todella oudolta että esitykset todella loppuvat! Teimme kuitenkin lähemmäs 70 esitystä, joten työryhmään ehti tutustua hyvin. Liz oli ensimmäinen esitys jossa aloitin TTT:llä viime syksynä, ja tämän kevään viimeiseni. Tähän väliin on mahtunut Vuonna 85, Maailmanlopun hautaustoimisto, Next to Normal, Carmen.. Unohdinkohan jotain?

Mihin se kaikki aika hujahti Lizin ensimmäisen ja viimeisen esityksen välissä? Nopeasti se meni, mutta silti niin paljon ehti tapahtua. Tiedän vain että olen erittäin onnekas kun olen saanut olla niissä mukana.


Lizin voimakolmikko 🙂

Eipä mennyt sitten kauaakaan kun sain viettää intensiivisen viikon Sorin sirkuksella. Kevät-sirkuksen esityksessä oli mukana kymmeniä nuoria, joten tekemistä riitti. Viikolla valmistauduttiin lauantain ja sunnuntain esityksiin, kampasin peruukit ja suunnittelimme kaiken mahdollisimman valmiiksi viikonlopun neljää esitystä varten. En tietystikään päässyt esitystä itse katsomaan, mutta harjoituksia ehdin hieman näkemään. Aina vaan hämmästyttää kuinka notkeita ja taitavia esiintyjät on!

Esitykset menivät siis hyvin, ja jossain välissä ehdin vielä ystäväni Tiinan tupareihin. Sisustus oli aivan ihana ja asunto oli kauniisti remontoitu. Ilta oli todella hauska, ja oli myös mukavaa nähdä ihmisiä joita ei hetkeen ollut ehtinyt näkemään 🙂

Tiinan ihanassa asunnossa käynti oli omiaan kasvattamaan asuntokuumetta.. Etsintä jatkuu ja toivottavasti pääsen kohta pitämään omia tupareita 🙂

Aikamoista menoa ja meininkiä on siis taas ollut, onneksi ehdin kuitenkin välillä tänne tuntojani purkamaan! Nyt nukkumaan, krooh… 🙂 Öitä!

-Miljatuulikki


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *