Kesä on pihakirppisten aikaa, ja kannattaa pitää silmänsä auki löytöjen varalta 🙂 Menin lauantaina töiden jälkeen (morsiamen äiti juhlakuntoon ja ripsihuoltoja:) käymään hovimäen pihakirppiksellä, ja löysin unelmien korulaarin, josta valinnanvaikeuksien jälkeen mukaan päätyivät tällaiset ihanuudet: Suosikkini ovat ehdottomasti saksikorut, jotka voi esimerkiksi kiinnittää kampaukseen. Muut löydöt ovat kaulakoru, pinssi ja sormus. En osaa arvioida minkälaista …
Elämä voi joskus olla sirkusta, ja sitä se on mulla myös kirjaimellisesti viimeaikoina ollut 🙂 Teatterilla juhlittiin Liz-musikaalin viimeistä esitystä, tunnelmat olivat aika haikeat, ja tuntui todella oudolta että esitykset todella loppuvat! Teimme kuitenkin lähemmäs 70 esitystä, joten työryhmään ehti tutustua hyvin. Liz oli ensimmäinen esitys jossa aloitin TTT:llä viime syksynä, ja tämän kevään viimeiseni. …
Ihanaa sunnuntaita! Farkkujen ostaminen on aina vaikeaa. Lahkeet on liian pitkät, taskut väärässä kohdassa, liian kulutetut, liian vähän kulutetut, ja sitten vielä pitäisi osata valita sellainen koko joka olisi hyvä kun farkut ovat vähän venähtäneetkin. Siksi päätin näin rauhassa sunnuntaina lähteä katselemaan ihan vaan pelkästään farkkuja. Vietin lähes tunnin koskarin j&c:ssä myyjän kantaessa luultavasti kaikki …