Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Testissä KC Color Remover

15.02.2013, miljatuulikki

Operaatio ”Milja kesäblondiksi” on nyt virallisesti käynnistynyt! Aloitimme maltillisesti, ja päästin parturi-kampaamo Rastan Pia Kähkösen kokeilemaan meille kummalekin uutta tuotetta, KC Color Removeria. Kyseessä on siis hellävarainen värinpoistoaine, joka poistaa ainoastaan keinotekoista väripigmenttiä, mutta ei vaikuta luonnolliseen hiuksen väriin.

Muistellaanpa ensin mitä nämäkin hiusparat ovat jo kokeneet:

Kuva Marika Tuomela

Tässä tyyli jossa viihdyin monta vuotta. Hiukset olivat jo tavaramerkkini, kunnes kampaamokoulussa päätin, että voin oppia enemmän hiusten värjäämisestä, kun pääsen kokeilemaan eri tyylejä omiin hiuksiini. Siitä alkoikin vaalennusprojekti nro 1..

Kuva Mikko Karekivi

Jessi Rimmin kilpailutyö vuoden 2011 Tigi Photo Awardsista. Hiuksiin oli jo aiemmin tehty kaksi vaalennusta, ja Jessi taiteili hiuksiini vielä liukuvärjäyksen. Voitto tuli kotiin!

Kuva Irina Kolomijets

Vuotta myöhemmin Riitta Mäkelä osallistui tällä kuvalla jälleen Tigi Photo Awardseihin. Olin viihtynyt ruskeissa hiuksissa jo pitkään, ja tätä kuvaa varten Riitta leikkasi minulle otsiksen ja sävytti hiuksiani punertavammiksi. Laitoimme myös tuuhennokset teipeillä, sillä hiukseni olivat jo alkaneet ohentua vaalennuksien myötä…

Kuva Jose Ahonen

Klips klips! Lopulta eivät enää auttaneet kuin sakset. Innostuin sävyttämään hiuksiani entistä punaisemmiksi. Hattu Laura-Elina Millinery, kampaus Sini Limnell.

Sitten itse asiaan… lopulta, kun vihdoin olin päässyt eroon vaalennetuista latvoista, päätin aloittaa vaalentamisen uudelleen. Lopetin hiusten värjäämisen punaisiksi, ja värjäsin tyveä hieman vaaleammalla. Tässä lähtötilanne josta aloitimme Pian kanssa:

KC Color Remover siis lupaa vaalentaa hiusta hellävaraisesti, ilman että hiuksen sävy muuttuu punertavaksi. Tuote on kaksikomponenttinen, eli pakkauksessa olevat ”reducer” ja ”activator” sekoitetaan yhteen, jolloin tuote alkaa toimimaan välittömästi ja se on levitettävä hiukseen mahdollisimman nopeasti.

Color Removerin annetaan vaikuttaa 20 min, jonka jälkeen hiukset huuhdellaan huolellisesti ja pestään 3 kertaa syväpuhdistavalla shampoolla. Pyyhekuivattuihin hiuksiin tehdään vielä jälkihapetus 3% hapetteella, jonka annetaan vaikuttaa 5 min. Hapete huuhdellaan ja hoitoaine käytetään normaalisti.

Color Remover vaikuttaa 20 min hupun alla.

Hiuksen väri ennen jälkihapetusta on aika oranssihtava, mutta väri on vaalentunut huomattavasti. Jälkihapetuksen aikana hius tummuu jonkin verran. Jos väri tummuu liikaa voi käsittelyn toistaa.

Valmis! Olin positiivisesti yllättynyt tuotteesta. Hius tuntui käsittelyn jälkeen vielä hyväkuntoiselta, ja väri oli kirkastunut ja vaalentunut. Color Remover on erittäin hyvä valinta, kun haluaa vaalentaa hiuksiaan vain hieman, ja säästyä värinpoistolta ja sen jälkeiseltä hiustenvärjäykseltä. Nopeampi keino siis, ja aika näyttää millaisessa kunnossa hiukset pysyvät. Suunnitelmamme on toistaa käsittely piakkoin uudelleen 🙂 Kiitokset vielä Pialle!

-Milja


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *